keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kuukauden kauheimmat ja parhaimmat hetket: toukokuu ja kesäkuu

Kevätkiireissä toukokuun hetket jäivät kokonaan julkaisematta, joten tässä tulee kesäekstra: touko- ja kesäkuun kauheimmat ja parhaimmat hetket yhdellä kertaa! Koko ensimmäinen opintovuosi on ollut aikamoista haipakkaa, mutta nyt minulla on 101 opintopistettä kasassa! Niitä pitäisi kaiken kaikkiaan kertyä 121, kunhan maanantain tentin ja kyseisen kurssin muut suoritukset on arvioitu ja kunhan saan ne esseet tehtyä. Voitte arvata, etten ole vieläkään saanut niitä tehtyä (tai edes aloitettua).

Touko- ja kesäkuun kauheimmat hetket
  • Kauheinta oli tähän asti vaikein tentti, eli tilastomatematiikka. Tentti oli todella soveltava, mutta sain siitä kuitenkin kolmosen. Tuntui siltä kuin olisin saanut vitosen, sillä tentti oli niin vaikea!
  • Työkiireet yhdistettynä viimeisiin koulutöihin tuntuivat lähes musertavilta. Tein kuitenkin yhden asian kerrallaan valmiiksi ja selvisin
Touko- ja kesäkuun parhaat hetket
  • Koulun loppuminen toukokuun alussa oli tervetullut hengähdystauko. Vaikka tein vielä kolme tenttiä tämän jälkeen ja palautin erilaisia tehtäviä, tuntui kuitenkin siltä, että aikaa on muuhunkin kuin kouluhommiin ja töihin.
  • Pääsin vihdoin ja viimein treenaamaan säännöllisesti! Olen käynyt sekä salilla että tanssitunneilla ja tunnen itseni pitkästä aikaa taas omaksi itsekseni!
  • Olen ylipäätään ollut todella energinen ja aikaansaava, vaikka yleensä tässä vaiheessa olen aivan loppu. 
  • Olen vihdoin saanut siistittyä etupihaamme, se nimittäin oli todellinen viidakko! Tänä kesänä laitamme takapihan kuntoon ja etupihan laitto jää ensi kesään. Yritän silti parhaani mukaan siistiä siitä mahdollisimman kivan näköisen. Seuraavaksi hyökkään laattojen välien kimppuun, jotka ovat täynnä rikkaruohoja ja sammalta!

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Melkein kuin Kon Mari

Tänään olen innostunut Kon Marin hengessä käymään läpi kaikenlaisia turhia tavaroita kotona. Karsin kirjahyllystä lähes 20 kirjaa ja saman verran vanhoja DVD -levyjä, jotka ajattelin sijoittaa kirjaston kierrätyshyllyyn. Minulla on nimittäin muutenkin asiaa kirjastoon, joskaan en varmaan ihan kaikkia kirjoja saa vietyä yhdellä reissulla. Onneksi lähin kirjasto on salimatkani varrella, joten sinne voi viedä pikkuhiljaa kirjoja.

Karsimisinnoissani heitin myös pois vanhoja ja tarpeettomia papereita vanhoista resepteistä alkaen. Karsittavaa on vielä vaikka kuinka paljon varastossa, mutta ajattelin hyökätä sen kimppuun vasta Kroatian reissun jälkeen. Sain myös vihdoin luovutettua yhden taulun eteenpäin, joka on odottanut uutta omistajaansa jo tovin. Varastossa uutta kotia odottaa vielä ainakin yksi valaisin ja ehkä jotain muutakin, mutta jo pelkästään tämä oman kodin raivaaminen tuo kummasti lisää energiaa! Pari viikkoa sitten annoin myös kasan vanhoja mekkojani serkkuni tytölle. Toivottavasti hän löytää niistä jotain sopivaa itselleni; sanoin että loput mekot voi suoraan laittaa kierrätykseen.

Kuva

En ole koskaan ollut mielestäni kovin paha hamstraaja, mutta esimerkiksi kirjoista olen pitänyt aika hanakasti kiinni. Lähinnä siksi, että ne ovat aikanaan olleet minulle merkityksellisiä. Nyt olen kuitenkin päättänyt hankkiutua eroon sellaisista opuksista, joihin en ole koskenut useaan vuoteen. Voin sitä paitsi aina lainata niitä kirjastosta, jos haluan lukea poislahjoittamiani kirjoja uudelleen. Varastossa minulla on vaikka kuinka paljon vanhoja CD-levyjä, joista aion myös nyt vihdoin hankkiutua eroon samoin kuin ikivanhoista koulupapereista ja vihoista. Olen säilönyt ala-asteaikaisia tarinavihkojani iät ja ajat ajatellen, että niitä on joskus hauska lukea. No, enpä ole lukenut. Eiköhän 20 vuotta säilömistä nyt riitä!

Kon Marin kirjaa lukiessani muuten mietin kovasti, miksi hän ei puhu sanaakaan siitä, mihin poisheitetyt tavarat joutuvat. Mielestäni on surullista heittää jätesäkkikaupalla tavaraa roskikseen. Uuden kodin etsiminen käyttökelpoisille tavaroille on jokseenkin työlästä, mutta itse yritän välttää hyväkuntoisten esineiden tai vaatteiden heittämistä roskiin. Mieluummin annan ne vaikka ilmaiseksi eteenpäin. Lisäksi pyrin parhaani mukaan lajittelemaan sellaiset tavarat, jotka ovat jo selvästi roskiskamaa.

Tänään olen siivoamisen lisäksi lähinnä tehnyt työhommia, jotka ovat jo aika hyvällä mallilla. Luulen, että saan ne viimeisteltyä tämän illan aikana, minkä jälkeen pääsen vihdoin ja viimein aloittamaan niitä surullisen kuuluisia esseitäni.

Nyt suuntaan kirjaston kautta salille ja kauppaan! Palaillaan taas!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Ohi on!

Viimeistelin tänään tämän lukuvuoden viimeiset tentit, jee! Toisesta sain tulokset heti (Sain tentistä nelosen.), mutta toisen tentin tuloksia pitää vielä odotella. En juhannuksena (yllättäen) jaksanut opiskella, mutta otin eilen ja etenkin tänään aikamoisen loppukirin. Huomenna pitää viimeistellä vielä työasioita ja aloittaa esseitä, mutta tärkeintä tällä hetkellä on kuitenkin se, että tentit ovat vihdoin ja viimein ohi!

Tarkoitukseni oli lähteä suoraan salille viimeisen tentin jälkeen - vaihdoin jopa treenivaatteet ylleni ennen tenttejä. No, tietenkin ukkonen alkoi heti viimeisen tentin loputtua jyristä, joten päätin lykätä salille lähtöä. En nimittäin yhtään halua olla ulkona ukkosella; sisällä se ei pelota minua, mutta ulkona olen kauhuissani, kun jyrisee ja salamoi.

Kirjoittelen juhannuksesta ja muutenkin kesä- samoin kuin toukokuun tapahtumista vielä myöhemmin, kun ajatus kulkee hieman paremmin. Nyt nimittäin tuntuu siltä, että kykenen korkeintaan tuijottamaan jotain sarjaa tai lukemaan jotain aivan muuta kuin koulukirjaa.


Ennen kuin nollaan ajatukseni aivan täysin, ajattelin vielä esitellä yhden asun, joka on otettu jo toukokuussa. Tämä Anna Fieldin sininen pitsimekko on minusta todella ihana ja käytän sitä aika  usein kesäisin. Ihan hellekelin mekko se tosin ei ole, sillä kangas on melko paksua. Tällaiseen viileään alkukesään (tosin nyt taidetaan kyllä olla jo keskikesän puolella) se tosin sopii hyvin, etenkin Zaran yläosaan yhdistettynä.

Ralph Laurenin laukku on mielestäni jotenkin raikas siniseen mekkoon yhdistettynä. Korkkarit ovat uusimmat Unisan avokkaani, mutta ne eivät nurmikon seasta juurikaan näy tässä kuvassa. Myös hiukset ovat kerrankin kuvassa hyvin, sillä olen juuri tullut kampaajalta.

Nyt jyrisee oikein kunnolla ja läppärin akku loppuu (en uskalla yhdistää sitä tässä jytinässä verkkovirtaan), joten on aika lopetella. Mukavaa viikkoa! :)

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Lomalla!

Heipä hei! Tänään on ensimmäinen lomapäiväni ja olo on outo! Yleensä odotan lomaa jo vähintään kuukautta aikaisemmin ja viimeinen työviikko matelee todella hitaasti. Nyt loma tuli kuitenkin aivan kuin varkain; en ole vielä yhtään päässyt lomafiilikseen. Luulen, että suurin syy siihen on se, että minulla on ensi viikon maanantaina vielä yksi tentti ja edelleen kaksi 10-sivuista esseetä tekemättä. Sain eilen sentään tenttiin kuunneltua viimeisen luentotallenteen sekä luin tenttikirjan puoliväliin. Yritän saada sen luettua parissa päivässä loppuun ja sitten loppuviikon juhannushulinoiden ohessa yritän kertailla. Ensi viikolla tentin jälkeen hoidan viimeiset työhommat pois alta, jotta voin lomailla rauhassa. Esseet oli myös tarkoitus saada pois alta ennen heinäkuuta, mutta se ei taida nyt onnistua. Yritän kuitenkin aloittaa niitä ja sitten aina välillä täydennellä kirjoittamaani, kun saan enemmän kirjallisuutta käytyä läpi.

Kuva

Varsinaisia lomasuunnitelmia ei vielä juurikaan ole Kroatian matkaa ja yhteissynttäreitä lukuunottamatta vielä ollenkaan. Terassi valmistuu nyt kovaa vauhtia, joten juhannuksena olisi tarkoitus korkata se, jos taivaalta ei sada kissoja ja koiria. Terassilla varmaankin tuleekin aika luettua kirjoja ja hengailtua, jos vain säät sallivat. Lisäksi olisi tarkoitus hieman mökkeillä ja ehkä pistäytyä Särkänniemessäkin. Aion myös treenata mahdollisimman paljon; ehkäpä kokeilen nilkkani kestävyyttä myös lenkkipoluilla! Tavallaan ihan hauskaa, ettei ole mitään sen kummempia suunnitelmia. Ollaan vaan ja hengaillaan! :D

Nyt suuntaan kaupungille ensin tapaamaan ystävääni ja sen jälkeen syömään äitini kanssa. Ei hassumpi ensimmäinen lomapäivä!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Loppuviikon tunnelmia

Heipä hei! Viikko lähestyy loppuaan ja huomenna minäkin voin todeta TIGF! Yleensä tosiaan olen lauantaisin töissä eikä perjantai tunnu samanlaiselta kuin "normaalia" työviikkoa tekevien perjantait. Nyt asiat ovat kuitenkin toisin ainakin hetken aikaa, jee!

Otin pienen laskeutumisen viikonloppuun jo tänään, kun olin after workeilla. Tämäkään ei yleensä tällaiselle iltatyöläiselle ole mahdollista, joten otin kaiken ilon irti. Tarkoitus oli suunnata terassille, mutta keli ei oikein mahdollistanut sitä. Vietimme sen sijaan iltaa sisätiloissa ja oli kyllä mukavaa! Ehkäpä pääsemme vielä sinne terassillekin!

Huomenna tarkoitus on suunnata töiden jälkeen salille ja sitten pitää pakata. Viikonloppu kuluu nimittäin Oulussa isoäitini 90-vuotisjuhlissa. Juhlat ovat vasta iltapäivällä, mutta lento lähtee jo seitsemän aikaan aamulla. Olemme ajatelleen suunnata kentälle lentokenttäjunalla ja nyt kyllä jännittää, kulkeeko se ajallaan. Pitäkää peukkuja, että ehdimme ajoissa lennolle!


Kuvassa on muuten asuni viime viikolta, kun pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään Onlyn mekkoani. Se oli minulle aavistuksen liian leveä, joten ompelija kavensi sitä hieman. Ostin mekon parilla kympillä alesta, mutta ompelijakäynnin jälkeen se on kyllä aika paljon arvokkaampi. Uskon kuitenkin mekolla olevan paljon käyttöä, joten en usko rahan menneen hukkaan!

Viime viikolla käytin vielä ahkerasti Anna Fieldin mustia tennareita, mutta nyt olen laittanut ne tauolle ja testannut, helpottaako alaselkäjumini sen ansiosta. Käytän harvoin muita kuin mustia tai ihonvärisiä sukkahousuja, mutta tällä kertaa kaivoin kaapin pohjalta nämä harmaat sukkahousut.
Banana Republicin ihanan laukun ostin Secret Wardrobe -blogin Anna-Marialta ja olen tykännyt siitä todella paljon! Yhdistän sen aika usein mustiin vaatteisiin, mutta ehkäpä jotain muitakin kokeiluja voisi tehdä!

Nyt nautin vielä yhden kupillisen teetä ja suuntaan sen jälkeen nukkumaan. Mukavaa viikonlopun odotusta teille kaikille, mitä aiotte tehdä viikonloppuna? :)

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Toukokuun kulutetut

Heipa hei! Kesäkuu on alkanut jo ajat sitten, mutta vielä on toukokuun kulutettua kosmetiikkaa esittelemättä. Joukossa on sekä vanhoja suosikkeja että uusia kokeiluja!

I Love -sarjan suihkugeelit ovat minusta oikein mainioita ja tämä Lemon Sorbet oli mielestäni ihanan raikas tuoksu. Varmasti ostan tätä joskus vielä uudelleen; etenkin näin kesällä tällaiset energisoivat ja pirteät tuoksut ovat mielestäni paikallaan. Myös Body Shopin mangontuoksuinen vartalovoi on ihana, sillä sen tuoksu on miellyttävä ja tuote imeytyy sekä hoitaa ihoa hyvin.

KC Colorin Color Mask platinum-sävyssä on luottotuotteeni samoin kuin Mádaran kasvovaahto ja Ziajan päivä- sekä yövoiteet. Lumenen 3-in-1-lakka on myös ollut usein käytössä. Lumenen suojakertoimellinen päivävoide on myös hyvä kesätuote; ostinkin heti uuden purkin loppuneen tilalle. Mietin tosin, että pitää ostaa vielä voimakkaamman suojakertoimen sisältävä päivävoide näin kesäauringon (toivottavasti) paistaessa.


Pentikin ruusuntuoksuinen käsivoide ei sen sijaan oikein ollut minun mieleeni; sen tuoksu oli jokseenkin esanssinen eikä voide myöskään kosteuttanut minun mielestäni tarpeeksi. Myöskään Lumenen Extra Gentle Cleanser ei sopinut minulle - se oli niin hellävarainen, ettei poistanut meikkejä kunnolla. Tyydyinkin käyttämään sitä ainoastaan meikittöminä päivinä.

Label.m:n shampoo pelasti hiukseni, kun ne olivat todella kuivat. Viime aikoina shampoo on tosin tuntunut jo vähän liiankin hoitavalta enkä sen loputtua ole avannut uutta kaapissa odottavaa pulloa, vaan käyttänyt muita shampoita. Kyseisen sarjan  hoitoaine tosin on vielä käytössä, mutta yhdessä shampoo ja hoitoaine ovat ainakin tällä hetkellä liikaa minulle.

Sokerina pohjalla esittelen vielä Dermahealin CC Cream -tuotteen, joka on jo vanha. Ostin sen jo pari vuotta sitten Helsinki Day Spasta, sillä ihastuin Natural Beige -sävyyn, joka sulautui täydellisesti ihonsävyyni. Plussaa tuli myös suojakertoimesta 30. Voisin ehdottomasti ostaa tätä vielä uudelleen; täytyykin katsoa, missä tätä myydään Suomessa!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Viikon aluksi

Onpahan ollut taas taukoa blogista; voinette arvata, että kiirettä on taas pitänyt! Lomaan on minulla enää pari viikkoa aikaa ja sitä ennen pitää saada tehtyä vielä yhtä jos toista! Eilen hoidin oikeastaan koko päivän työhommia ja tänään puolestaan opintoasioita treenaamisen lisäksi. Sain nimittäin vihdoin ja viimein tehtyä Helsingin yliopiston TVT-opinnot. Aika tiukille meni, sillä kurssia ei järjestetä enää ensi lukuvuotena ja tämä oli viimeinen tenttimahdollisuus. Selvitin tentin kuitenkin 98-prosenttisesti oikein, eli olen enemmän kuin tyytyväinen! Nyt pitäisi vielä tehdä yksi tentti kesäkuun lopussa sekä raapustaa kaksi esseetä kasaan ennen kuin voin aloittaa opinnoista kesäloman. Aion heinäkuun vain relata ja yritän elokuussa sitten aloittaa kandin tekemistä.

Tänään olen TVT-opintojen lisäksi katsonut erään verkkoluennot ja käynyt sekä tanssitunnilla että salilla; viimeisestä tuplatreenipäivästä taitaakin olla yli kaksi vuotta aikaa! Huomenna yritän myös vetää tuplatreenin sekä nähdä ystävääni. Myös yksi verkkoluento olisi hyvä saada katsottua; minulla on yhdeltä kurssilta vielä neljä luentoa rästissä. Yritän saada ne katsottua tämän viikon aikana.


Asu on jo parin viikon takaa niin kuin kuvastakin voi päätellä. Kyseessä on ihan arkinen asu, joten siksi jalassa ovat taas Anna Fieldin mustat tennarit. Olen tosin nyt useamman käyttökerran jälkeen todennut, että tennareiden pohjat ovat minulle aivan liian ohuet. Pitääkin katsella, jos löytäisin samantyyppiset tennarit paksummalla pohjalla jostain. Tennareiden kanssa puin Stradivariuksen mustan perusmekon, jota olen käyttänyt todella paljon! Espritin sininen yläosa on jo useamman vuoden vanha, mutta mielestäni edelleen varsin käyttökelpoinen. Pidän tällaisesta vauvan vaaleansinisestä, baby bluesta, vaikka tiedänkin sen jakavan mielipiteitä. Sinisen yläosan kaveriksi ja muuten mustaa kokonaisuutta tasapainottamaan sopii mielestäni hyvin Ralph Laurenin konjakinvärinen laukku!

Koti kaipaisi kipeästi siivousta ja pitäisi vielä katsoa yhtä työasiaa huomiseksi. Taidan tässä välissä kuitenkin lakata kynnet uudelleen ja katsoa hieman Netflixiä! Mukavaa viikon alkua! :)