sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuun kulutetut

Elokuu lähestyy ja minulla on lomaa jäljellä enää muutaman viikon verran. Ajatukset alkavat pikkuhiljaa siirtyä tulevan lukukauden haasteisiin, mutta sitä ennen tarkastellaan heinäkuussa loppuneita tuotteita. Niitä on minusta aika vähän muihin kuukausiin verrattuna, mutta muutamia kuitenkin!

Vichyn antiperspiranttia kului jälleen yhden putelin verran niin kuin käytännössä joka kuukausi. Sen lisäksi loppui myös L'Oréalin Sublime Glow -puhdistusaine. Ostin tämän jo aikaa sitten testiin, mutta en erityisemmin ihastunut tuotteeseen. Ajattelin sen kosteuttavan pintakuivaa sekaihoani, mutta en huomannut tässä mitään sen kummempaa vaikutusta ihooni. Mielestäni se ei myöskään poistanut meikkejä mitenkään erityisen tehokkaasti, joten en usko ostavani kyseistä tuotetta enää uudelleen. Positiivista on kuitenkin se, ettei öljy kirvellyt ihollani eikä haissut pahalta.

SP-sarjan After Sun -shampoo on jo aika vanha tuote, mutta ostin sen pari vuotta sitten elvyttämään auringon kärventämiä hiuksiani. Shampoosta oli enää rippeet jäljellä, joten se oli näppärä tuote ottaa mukaan sekä Lissaboniin että mökkireissulle. Tuotetta olisi voinut käyttää myös vartalolle, mutta minä käytin sitä puhtaasti shampoona. Minulla on sellainen olo, että se saattoi aavistuksen elvyttää kuivia hiuksia, mutta mitään merkittävää eroa tavalliseen shampooseen verrattuna en huomannut.


Miramen kynsilakanpoistoaine on myös vanha tuttavuus, jota kului jälleen yksi pullollinen. Minulla on tätä aika monta pullollista varastossa, sillä mies osti näitä minulle isomman määrän, kun löysi kynsilakanpoistoainettani edulliseen hintaan. Näitä siis näkyy blogissa vielä jonkin aikaa. :D

Lumene LABin silmämeikinpoistoaine oli ihan loistava tuote, jolle en ole vieläkään oikein löytänyt kohtuuhintaista, mutta siitä huolimatta tehokasta luottotuotetta. Etsintä jatkuu näin ollen edelleen.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Heinäkuun kosmetiikkaostokset

Eilisistä synttäreistä on selvitty, joten on taas aika tarkastella heinäkuun kosmetiikkakertymiä! Niitä näyttää kertyvän tasaisen varmasti kuukaudesta toiseen, mutta toki kosmetiikkaa kuluukin aika paljon.

Koska Lumene meni lopettamaan Lumene LAB -sarjan silmämeikinpoistoaineen valmistuksen, otin kokeiluun Himalaya Herbalsin silmämeikinpoistoaineen. Haluan ehdottomasti myös vedenkestävän meikin poistavan tuotteet, joten jotkut mielenkiintoisilta vaikuttavat tuotteet rajautuvat auttamatta pois tämän kriteerin takia. Tämän Himalaya Herbalsin silmämeikinpoistoaineen pitäisi kuitenkin tehota myös vedenkestävään meikkiin.


Listerine Zeroa kuluu kuukaudesta toiseen ientulehduksen torjunnan vuoksi. Kun edellinen puteli loppuu, ostan uuden. Muut suuvedet eivät ole tähän mennessä miellyttäneet yhtä paljon kuin tämä luottotuotteeni, joten olen päättänyt pitäytyä siinä.

Minulla ei varsinaisesti ole käyttöä after sun -tuotteille, sillä en juurikaan ota aurinkoa. Kärsin aurinkoihottumasta ja ihoni on viime vuosina muutenkin herkistynyt jonkin verran, joten suojaan sen aina huolellisesti auringonpaisteelta. Päätin kuitenkin ostaa tämän Garnierin Ambre Solaire -sarjan after sun -voiteen Lissaboniin, koska kaipasin näppärän kokoista vartalovoidetta. Lisäksi ajattelin tällaisen tuotteen saattavan sopia myös sen vuoksi, että Portugalissa tulee vietettyä paljon aikaa auringossa, vaikka ei varsinaista auringonottoa  harrastaisikaan.

Rainbow'n hammaslanka on myös yksi vakkarituotteitani. Sitäkin käytän taistelussani ientulehdusta vastaan. Hammaslangassa on mielestäni hyvä hinta-laatusuhde ja se mahtuu aika hyvin myös ahtaisiin hammasväleihini.

Sain tämän Guerlainin luomiväripaletin äidiltäni. Hän oli alunperin hankkinut sen itselleen, mutta totesi paletin sävyjen sopivan paremmin minulle. Nämä sävyt kyllä todella ovat minulle sopivia, sillä ne eivät tee silmistäni itkettyneen näköisiä niin kuin jotkut lilat luomivärit tekevät. Olen viime aikoina käyttänyt tätä palettia todella paljon ja olen erittäin tytyyväinen sen pigmenttiin sekä levittyvyyteen!


Koska totesin Himalaya Herbalsin silmämeikinpoistoaineen suurin piirtein toimivaksi, ostin sitä varastoon myös toisen pullon. Ensimmäinen nimittäin kului aika hyvää vauhtia jo näin heinäkuun aikana. Ja koska unohdin ottaa Lissabonin reissuun mukaan meikinpoistoainetta, nappasin mukaani lentokentältä Lumenen Sensitive Touch -sarjan Extra Gentle Cleanserin. Puteli on tässä kuvassa jo jonkin verran tyhjentynyt, joten ei kannata ihmetellä, miksi se näyttää noin vajaalta.




Lapin reissullani hamstrasin Ruotsista Barnängenin NutriSkin-voidetta, josta persikka on ehdoton suosikkini. Koska persikkaa oli kuitenkin vähän tarjolla, otin kokeeksi myös acaimarjan tuoksuisen voiteen. Lisäksi otin kokeeksi saman merkin suihkusaippuoita ihan vain sen perusteella, että niiden tuoksut vaikuttivat houkuttelevilta. :D



Nyt suuntaan vähitellen brunssille ja muutenkin nauttimaan aurinkoisesta päivästä, nauttikaahan tekin! :)

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Synttäripäivä

Uppo-Nallea lainatakseni totean, että hyvää syntymäpäivää itse kullekin - minulle! Ensi vuonna tulee pyöreitä vuosia täyteen, mutta nyt nautin vielä parikymppisenä olosta! Tänään olisi tarkoitus suunnata ystävän kanssa Porvooseen juhlimaan synttäreitä; kivoista kahviloista ja ruokakaupoista ei ainakaan pitäisi olla pulaa!

Vanhempani lahjoivat minua jo etukäteen ja miehen lahjaksi lupaama Daniel Wellingtonin kello on matkalla. Minä nimittäin halusin itse tilata mieleisen kellon, mutta jätin tilauksen vähän viime tippaan eikä lahja näin ollen ehtinyt perille oikeaksi päiväksi. No, väliäkös tuolla, lahja on kuitenkin matkalla!

Barney
Ensi vuonna haluaisin pitää isot juhlat, mutta tänä vuonna ne kyllä taitavat jäädä muuton jalkoihin. Ehkä ehdin kuitenkin juoda kakkukahvit josain vaiheessa. Mahtava päivä kuitenkin, saa onnitella! ;)

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Maupertuis'n muistomerkillä

Tornionlaaksossa liikkui vuonna 1736–1737 ranskalainen tiederetkikunta, jota johti ranskalainen matemaatikko ja tähtitietelijä Pierre Louis Moreau de Maupertuis. Hänen mukanaan kulkivat Alexis Claude Clairaut, Charles Étienne Louis Camus ja Pierre Charles Le Monnier, tähtitieteilijöitä hekin. Joukon jäsenillä oli myös muita mielenkiinnon kohteita, erityisesti matematiikka.Mukana kulkivat myös Reginald Outhier ja ruotsalaiset Anders Celsius ja Anders Hellant. Seurueen tarkoituksena oli selvittää mittauksilla, onko maapallo pyöreä vai navoiltaan litistynyt. Tiederetkue jätti jälkensä niin tieteen historiaan kuin Tornionlaaksolaiseen perinnetietouteen.



Lapin reissuumme mahtui tällä kertaa myös nähtävyyksien ja etenkin upean luonnon ihastelua. Kävelymatka Maupertuis'n muistomerkille kinttupolkua pitkin ei sovi huonojalkaisille, mutta reitin varrella maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit!




Menomatka muistomerkille sujui hyvin mustikoita suuhun napsien. Muistomerkillä sen sijaan sääsket iskivät salaman kimppuumme ja seurasivat perässä koko matkan alas asti. Siitä huolimatta käynti muistomerkillä oli muutaman hyttysenpiston arvoinen minun mielestäni - Tornionjokea voisi ihailla loputtomiin!


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Jotain sinistä

Olen kohta lähdössä tekemään asuntokauppoja uudesta kodistamme! Pääsemme muuttamaan elokuun puolivälissä, minkä jälkeen kodissa alkaakin iso remontti. Teemme kaikki pinnat uusiksi ja lisäksi uusimme keittiön. Puuhaa siis riittää! Tähän mennessä muuttoni ovat olleet sillä tavalla helppoja, etten ole koskaan joutunut tekemään kodeissani remontteja. Olen aina onnistunut muuttamaan vastaremontoituihin vuokra-asunntoihin ja ensiasuntonikin oli uudistuotantoa. Miehen asuntoon muuttaessani hän oli puolestaan remontoinut sen valmiiksi.


Niin kuin muuttamisessa ei muutenkin olisi hommaa kaiken pakkauksen sun muun keskellä, odottaa meitä nyt myös remontti. Sitä ennen pitäisi kuitenkin saada kaikki tavarat pakattua ja myytyä muutamat huonekalut pois uusien tieltä. Minulla olisi myös kasassa iso kassillinen tavaraa kirpputorille, jotka pitäisi saada kaupaksi. Minun piti alunperin aloittaa pakkaaminen jo ennen Pariisin reissuani, josta muuten kirjoittelen myöhemmin enemmän samoin kuin Lapin reissustakin. En kuitenkaan saanut muuta aikaiseksi kuin tuotua varastossa lojuneet muuttolaatikot sisälle asuntoomme. No, nyt pitää laittaa vauhtia touhuun! Jospa uudessa kodissa  tulisi sitten asuttua vähän pidempään; tämä on jo neljäs muuttoni viimeisen neljän vuoden aikana!

Asu on heinäkuun alkupuolelta, mutta se oli kaiken lomatekemisen keskellä unohtunut luonnoksiin. Asu on aika peruskauraa, sillä sama Anna Fieldin mekko ja Zaran liehuke ovat näkyneet jo aikaisemmin tässä postauksessani. Ballerinat ovat tällä kertaa kuitenkin Globalilta ja laukkuna puolestaan Louis Vuittonin veskani. Olin alunperin ajatellut ostaa LV:n Neverfull-laukun tänä kesänä, mutta kuluvan kesän matkoihin ja asunnonostoon yhdistettynä totesin sen olevan liikaa. Niinpä jätin laukun odottamaan; jospa ostan sen itselleni ensi kesänä 30-vuotislahjaksi. Ellen sitten keksi jotain muuta ennen sitä. :D

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Lapissa

Ajoimme tosiaan Oulun kautta Lappiin. Täytyy sanoa, että vaikka ainakin Etelä-Suomessa keli oli Lapin matkamme aikana sateinen, Lapissa kelit olivat enemmän kuin suotuisat. Aurinko nimittäin paistoi koko ajan!


Reissumme aikana ehdimme ihailla upeaa Tornionjokea, nauttia maailman parasta pullaa, pistäytyä Ruotsin puolella ostoksilla, käydä katsomassa nähtävyyksiä ja grillata.  Osa kävi myös uimassa, mutta minä olin jättänyt uikkarit kotiin, joten tyydyin uimisen aikana keinumaan.



Syy varsin urheilulliseen eleganssiini oli se, että olimme käyneet joogassa juuri ennen uintireissua. Olin alunperin ajatellut käydä salilla, mutta lähdin sitten kuitenkin muiden mukana joogaan. Tulopäivänämme jooga järjestettiin sisätiloissa, mutta lähtöpäivänämme pääsimme ulos auringonpaisteeseen joogaamaan. Idylliä tosin haittasi hieman jättimäinen paarma, joka ehti purra ainakin äitiä ja serkkuani. Minua se onneksi vain mulkoili jättisilmillään!


Joogasin yli kymmenen vuotta sitten aika paljonkin, mutta viimevuosina jooga ei ole kuulunut suosikkilajeihini. Lapissa järjestetty jooga oli kuitenkin aika lempeää ja teki hyvää etenkin monen tunnin autossa istumisen jälkeen. Sitä paitsi ulkoilmassa joogaaminen oli todella siistiä!


lauantai 23. heinäkuuta 2016

Matka-asu

Heinäkuu on ollut kyllä varsinainen reissukuukausi! Olin ensin neljä päivää Lissabonissa, minkä jälkeen tulin  yhdeksi yöksi kotiin pesemään pyykkiä. Sen jälkeen matkustimme Oulun kautta Lapppiin ja sieltä jälleen Kuopion kautta takaisin kotiin. Ja samana päivänä kun tulin kotiin, lähdimme miehen kanssa mökkeilemään. Mökkeilyn jälkeen olin ruhtinaaliset kaksi päivää kotona ennnen kuin lähdin Pariisiin. Nyt vielä tähän loppukesään olisi tarkoitus hivuttaa yksi mökkireissu sekä Tampereen matka ennen muuttoa uuteen kotiin. Ei voi ainakaan moittia sitä, että kesäloma olisi tylsä! :D


Kun lähdimme ajelemaan kohti Oulua, keli oli todella sateinen. Niinpä valitsin matkustusasukseni uuden Stradivariuksesta ostamani mekon sekä samasta paikasta hankkimani nahkatakin. Näistä molemmista vaatekaappaleista on tullut todellisia luottovaatteitani jo näin lyhyessä ajassa. Mekkoa voisi käyttää pelkästäänkin, mutta sateisen kelin vuoksi yhdistin siihen VILAn mustat trikoot. Trikoiden käyttäminen jakaa mielipiteitä, mutta minä käytän niitä aika usein.

Nämä Globalin mustat ballerinat ovat vieläkin aikamoinen murheenkryyni, sillä ne eivät millään meinaa muotoutua minun jalkoihini sopiviksi. Ballerinat hankasivat mojovat rakot kantapäihini Lissabonissa yhtenä iltana, kun erehdyin laittamaan ne jalkoihini. Otin ne siitä huolimatta rohkeasti mukaan Lappiin, sillä kengäthän eivät muovaudu jalkoihini muuten kuin niitä käyttämällä.

Tuo sama beige laukku matkasi mukanani myös Lappiin sen vuoksi, että se on helppo yhdistää asuun kuin asuun. En nimittäin yhtään jaksanut ottaa mukaan monia eri laukkuja tälle reissulle, joten valitsin yhden kaikkiin vaatteisiini sopivan laukun.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Blogin synttärit!

Blogini täyttää tänään vuoden, eli on juhlan aika! Tämä blogin pitämisen aloittaminen ei ollut mikään hetken mielijohde, vaan olin miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa. Vuoden aikana blogini on pääasiassa keskittynyt omien asujeni ja ostosteni esittelemiseen, mutta juttua on ollut myös matkustamisesta ja ruoanlaitosta. Olenpa jakanut myös pakkausvinkkejä sekä ranta- että kaupunkilomalle, jotka näyttävät olevan erittäin suosittuja postauksia.

Kuva
Nyt näin juhlan kunniaksi ajattelin kysyä teiltä, mistä te haluaisitte lukea? Kaikki ideat ja ehdotukset otetaan ilomielin vastaan! :)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Toisen päivän kesäeleganssi

Niin kuin blogiani useammin lukevat ovat varmasti  huomanneet, en juurikaan harrasta auringonottoa. Rantalomillakin hieron itseeni vähintään 30 suojakerrointa, vaikka oikeastaan ihoni ei vaaleudestaan huolimatta pala ihan älyttömän helposti. Ihoni myös ruskettuu, mutta olen jo monen vuoden ajan mieluummin pysytellyt vaaleana. Ihoni ei nimittäin enää nykyään rusketu kovin tasaisesti eivätkä auringon säteet tee sille muutenkaan hyvää. Niinpä olin Portugalin reissun jälkeen yhtä vaalea kuin sinne lähtiessänikin, vaikka toki nautin auringonpaisteesta matkan aikana.

Tänään ajattelin esitellä toisen matkapäivän asuni, joka on Dorothy Perkinsin raitamekko. Tämän mekon malli ei ole ihan ideaali minun vartalolleni, sillä se ei korosta vyötäröä. Mekko on kuitenkin todella mukava päällä kuumana kesäpäivänä, joten käytän sitä todella mielelläni.


Tämä Kreetalta hankkimani beige nahkalaukku oli todella hyvä tälläkin reissulla. Siihen mahtui paljon tavaraa, mutta laukkua oli siitä huolimatta mukava kantaa olalla. Tämä osoittautui ehdottomasti huomattavasti käytännöllisemmäksi reissulaukuksi kuin Ralph Laurenin konjakinvärinen laukku, jonka esittelin eilisessä postauksessani. Käytinkin tätä beigeä laukkuaoikeastaan koko ajan lukuun ottamatta iltaa, jolloin usein vaihdoin veskani pikkulaukkuun.

Olin alunperin ajatellut käyttää reissulla myös kiilakorkosandaaleja, mutta luovutin saman tien nähdessäni Lissabonin epätasaiset kadut.Totesin, että parhaat kengät ovat matalakantaiset ja sellaiset, joiden pohja ei ole liukas. Lissabonissa on nimittäin isoja korkeuseroja ja kadut ovat kaukana tasaisista.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen Portugalin asu

Pakkaan jo seuraavaa reissua varten, mutta ajattelin tässä välissä esitellä teille yhden Portugalin asuistani. Tämä on ensimmäiseltä päivältämme, kun kävelimme yhteensä 15 kilometriä helteessä. Onneksi miellyttävä merituuli samoin kuin House-merkin hattu helpottivat oloa, sillä minä todella kärsin liian kuumasta ilmasta.

Tämä Dorothy Perkinsin mekko on täysin tekokuituinen, mutta siitä huolimatta se oli viileä päällä. Ennen reissuamme käytin sitä ompelijalla, sillä helma oli ilman korkoja omaan makuuni aavistuksen liian pitkä midi-mittaisena. Lyhennyksen jälkeen minusta sitä kuitenkin voi hyvin käyttää myös ilman korkoja.


En aikaisemmin ollenkaan syttynyt tennarit ja mekko -muodille, sillä minusta tennarit eivät sopineet hameisiin eivätkä mekkoihin. Totesin kuitenkin viime kesänä Roomassa, että ballerinat ovat aika kuumat  helteessä eikä flip flopeilla ole hyvä kävellä kovin pitkiä matkoja. Niinpä päätin kokeilla tennarien yhdistämistä asuun eivätkä ne minusta oikeastaan näyttäneet yhtään hullummilta. Nämä Race Marinen tennarit jalassa kulutinnkin Lissabonin katuja useampana päivänä!

Ralph Laurenin laukku sopii mielestäni hyvin asuun, mutta täytyy sanoa, että se oli jokseenkin epäkäytännöllinen valinta. Laukkuun oli nimittäin hankala ahtaa kaikki päivän aikana tarvitsemansa asiat, joita kuitenkin oli vesipullosta aurinkorasvaan. No, siitäkin selvittiin!

Tämä mekko taitaa lähteä mukanani myös Pariisiin, sillä paikallisen vahvistukseni mukaan sielläkin on varsin helteiset olosuhteet. Saatan napata mukaan myös tuon hatun suojaamaan jakaustani. Ehkäpä myös hattu täydentää kesäeleganssiani Ranskassa.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Tunnelmia Lissabonista

Lissabon hurmasi minut hieman vaivihkaa! Kaupunki on todella jännittävä sekoitus upeutta ja rähjäisyyttä. Kadut ovat epätasaisia ja korkeuserot huimia; kaupunki ei todella sovi  huonojalkaisille! Julkinen liikenne tosin toimii oman kokemukseni mukaan hyvin, mutta pääasiassa liikuimme kävellen tai taksilla.  Taksit olivat mielestäni varsin kohtuuhintaisia ja kuljettajat osasivat hyvin englantia.

Olin ylipäätään todella positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin ihmiset puhuivat englantia. Totuin nimittäin viime kesänä Roomassa pärjäämään onnettomalla italian kielitaidollani, joten oli todella iloinen yllätys huomata, miten hyvin englannilla pärjäsi Lissabonissa.


Ihmiset vaikuttivat minusta aluksi ehkä jopa epäystävällisiltä. Kun heitä kuitenkin lähestyi ja pyysi apua, ihmiset muuttuivat todella ystävällisiksi. Eräskin nainen rupesi kyselemään muilta lähistöllä olevilta ohikulkijoilta apua, kun ei osannut itse neuvoa meitä kysymäämme paikkaan. Täytyy myöntää, etten itse ole läheskään yhtä avulias turisteille omassa kotikaupungissani. Myös taksikuski innostui esittelemään meille Lissabonia matkallamme lentokentältä hotellille.


En erityisemmin viihdy kuumassa, mutta Lissabonissa en kärsinyt lämmöstä läheskään samalla tavalla kuin vaikkapa viime vuonna Roomassa. Atlantilta kävi nimittäin virkistävä merituuli, ja varjossa oli kuumanakin päivänä jokseenkin siedettävää oleskella. Emme käyneet tällä reissulla muualla kuin Lissabonissa, mutta jokin toinen kerta voisi olla mukavaa pistäytyä myös Sintrassa ja Ericeirassa nauttimassa ehkä hieman rantaelämästä.


Ensimmäisenä päivänämme Lissabonissa kävimme legendaarisella raitiovaunuajelulla. Vaunut ovat ikivanhoja ja linjan 28 keltaisella ratikalla pääsee kiertämään kaupunkia helposti ja halvalla. Me kuitenkin hyppäsimme erityisen turistiratikan kyytiin, koska halusimme nauttia myös selostuksesta.



Olimme saaneet hyviä ravintolasuosituksia Lissaboniin, mutta harmiksemme yksi niistä oli kiinni ja yhteen emme kerta kaikkiaan löytäneet. Kysyimme pariin kertaan apua paikallisiltakin, mutta hekään eivät osanneet auttaa. Olimme oikealla alueella, mutta paikkaa ei siitä huolimatta löytynyt. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut viisasta ottaa taksi alle. Onneksi onnistuimme yleensä pienen haeskelun jälkeen löytämään oikein mukavia ruokapaikkoja, vaikka ne eivät ulospäin välttämättä näyttäneet kovin ihmeellisiltä. Ruoka Lissabonissa on mielestäni jonkin verran halvempaa kuin Suomessa. Me söimme paljon kalaa, mutta toki muutakin on tarjolla. Lisäksi ihastuin portugalilaiseen valkoviiniin, jota tulikin juotua joka päivä ruoan yhteydessä.


Lissabonissa oli myös todella paljon erilaisia museoita, mutta ne eivät olleet meidän kokemuslistallamme ainakaan tällä kertaa. En ylipäätään ollut valmistautunut matkaan sen kummemmin, sillä minusta on ihan mukavaa päättää vasta paikan päällä, mitä aikoo tehdä. Minusta on mukavaa mennä fiiliksen mukaan, vaikka toki siinä on sellainen riski, että missaa jotain todella mielenkiintoista sen vuoksi, ettei ole ottanut asioista kunnolla selvää.

Lissabonin shoppailumahdollisuudet ovat todella hyvät, sillä kauppoja on laidasta laitaan. Luksuskaupat ovat keskittyneet Avenida da Liberade -kadun varrelle. Sieltä löytyy niin Pradan, Louis Vuittonin kuin Cuccinkin liikkeet sekä monen muun luksumerkin kauppa. Saman kadun varrelta tosin löytyy myös hieman halvempia kauppoja. Lyhyen metromatkan päässä sijaitsee myös Colombo-niminen kauppakeskus, josta löytyy kaikkea mahdollista. Me satuimme olemaan paikan päällä alen loppurysäyksen aikana, joten tein hyviä löytöjä!

Minä haluaisin ehdottomasti lähteä Lissaboniin uudelleen ja suosittelen kaikkia lämpimästi käymään siellä! 

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Matkan alku


Matkalle lähtö alkaa ainakin minun kohdallani aina pakkaamisesta, johon minulla menee aikaa useampi tunti. Mietin aina etukäteen sopivat asukokonaisuudet, jotta mukaan tulisi otettua mahdollisimman vähän kaikkea turhaa. Olen laatinut jo valmiiksi puhelimeeni listan kaikesta tarvittavasta ja täydennän sitä aina jokaisen reissun jälkeen. Toisinaan myös poistan listaltani jonkin kohdan, joka ei olekaan osoittautunut tarpeelliseksi. Minä olen ainakin sen verran hajamielinen, että ilman listaa lähtisin reissuun todennäköisesti vähintäänkin ilman passia ja matkavahvistusta. Jos olet itse samanlainen, suosittelen lämpimästi listan laatimista - ja myös sen noudattamista!

Lisäsin muutaman asian pakkauslistaani tätä reissua varten. Tänä vuonna päätin nimittäin ottaa mukaan viime kesänä Roomasta hankkimani viuhkan, joka osoittautui jo silloin todella tarpeelliseksi ostokseksi. Lisäksi nappasin mukaani mustan nahkaisen korttikotelon, jotta saisin tarvittavat rahavarat mukaani myös silloin, kun käytössäni oli pieni laukku. Yleensä myös Samsoniten puhallettava niskatyyny on ehdoton pitkillä lentomatkoilla! Tällä kertaa tosin lentoyhtiön puolesta meille oli tarjolla sekä tyyny että peitto, mutta varustauduin varmuuden vuoksi lentomatkaan myös huivilla.


Olin mielestäni muuten ihan hyvin valmistautunut lentomatkalle, mutta unohdin ostaa vesipullon lentokoneeseen. Lähtöselvityksen jälkeen ylimääräistä aikaa ei nimittäin ollut kovin paljon ennen lennon lähtöä, joten en ehtinyt palloilla kaupassa ja pohtia kaikenlaisia mukaan ostettavia asioita niin kuin yleensä teen. Lisäksi huomasin unohtaneeni pakata meikinpoistoaineen mukaan - rookie mistake! Voitte arvata, että lisäsin nämä molemmat asiat listaani jälkikäteen. :D


Koska lento Lissaboniin lähti jo aamuyöllä, menimme yöksi lentokenttähotelli Holiday Inniin. Huoneemme oli todella viihtyisä, vaikka emme juurikaan ehtineet viettää siellä aikaa. Ehdin tosin onneksi aamuyöllä lennolle valmistautuessani testata erillistä pukeutumis- ja meikkaushuonetta, joka löytyi huoneestamme. Sellaista minulla ei olekaan koskaan ennen ollut hotellissa!


Kävimme illalla syömässä hotellin ravintolassa, josta todistusaineistona on kuva jälkiruoastani. Muuten aikaa ei oikeastaan ollutkaan mitenkään erityisen paljon, sillä halusin pystyä nukkumaan muutaman tunnin ajan ennen herätystä. Täytyy sanoa, että aamuyöllä olo ei ollut erityisen hehkeä, mutta onneksi sain nukuttua lennolla aika hyvin.


Kirjoittelen huomenna lisää Lissabonista, mutta nyt on aika suunnata hotelliaamiaiselle ja sen jälkeen tutustua hieman Kuopion kauppoihin ennen kotimatkan alkamista! Kotona ehdinkin melkeinpä vain vaihtaa taas kerran kassin sisällön ennen mökille suuntaamista. Toivottavasti kaikki tarvittava tulee mukaan!

Miten te valmistaudutte matkan alkamiseen? Käyttääkö joku muu listoja apunaan?

torstai 14. heinäkuuta 2016

Matkavalmisteluja


Hyvää iltaa Kuopiosta! Olemme päätyneet Lapista Rukan sijaan Kuopioon, mistä kerron enemmän myöhemmin. Huomenna olisi tarkoitus käydä kääntymässä kotona ennen kuin suuntaan mökkeilemään. Sitten ehdin vetää pari päivää henkeä ennen kuin lähden Pariisiin. Heinäkuu on todellinen matkustuskuukausi!


Ennen kuin pääsen kertomaan enemmän reissuistani, käytetään hetki aikaa matkavalmisteluihin. Minun piti hankkia uudet korvikset ennen matkaa, joten päätin hoitaa asian samalla, kun näin kaveriani ja kävimme teellä Robert's Coffeessa. Pidän todella paljon heidän Saaristolaissekoitus-teestään, mutta valitsemani jättimacaron oli jokseenkin kuiva. No, täytyy Pariisissa käydä Laduréella nauttimassa niistä oikeista macaroneista. ;)


Ennen teehetkeä minulla oli hetki aikaa, jonka käytin Sokoksella pyörimiseen. Minun piti hankkia tällaiset halpishelmikorvakorut sekä tuollaiset hopeiset nappikorvikset, sillä olin hukannut tuollaisen vastaavanlaisen nappikorvakorun pari päivää aikaisemmin. Nuo helmikorvikset puolestaan irtoaavat jossain vaiheessa kannastaan, sillä ne eivät ole mitenkään erityisen laadukkaita. Käytän näitä molempia korviksia kuitenkin todella paljon arkisin, joten halusin ehdottomasti saada uudet vanhojen tilalle.


Nappasin mukaaani myös Marks & Spencerin alesta valkoiset tennarit. Yritän nykyään aina ajatella ennen jonkun asian ostamista, onko sille todellista tarvetta. Täytyy kuitenkin myöntää, että nämä kengät ostin puhtaasti hetken mielijohteesta miettimättä asiaa sen kummemmin. Uskon kuitenkin, että valkoisille perustennareille löytyy aina käyttöä, joten en laskisi tätä hutiostokseksi. Heräteostos se toki on. Ajattelin aluksi ottaa nämä mukaan Lissaboniin, mutta päädyin lopulta Race Marinen kangastennareihin. Ne ovat nimittäin näitä tennareita kevyemmät.


Päätin myös ruokaostoksilla ollessani napata Prismasta mukaan House-merkin hellehatun. Minulla on ennalta jo yksi hattu, mutta koin tämän olevan aavistuksen "kaupunkikelpoisempi". Ajattelin nimittäin Portugalissa suojata päänahkaani ja etenkin jakaustani auringonpaisteelta hatulla. Hiukseni ovat myös sen verran kuivassa kunnossa, etten halunnut auringon paahtavan niitä vielä entistäkin kuivemmiksi. Muuten ei olisi harja mennyt niistä läpi enää loppukesästä.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Sunnuntaiasu

Ennen kuin hypätään matkakuulumisiin, halusin esitellä teille yhden sunnuntaiasuni. Tämä päivä oli hyvin rento, sillä en poistunut kotoa kauppaa pidemmälle. Sen vuoksi en ole jaksanut meikatakaan. Yritän joka tapauksessa muutenkin pitää aina välillä meikittömiä päiviä, sillä uskon ihon tarvitsevan sellaisia.

Käytän aika harvoin shortseja, sillä mielestäni mekot ja hameet sopivat omalle vartalolleni paremmin. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin pitkästä aikaa kiskaista jalkaan nämä Espritin mustat shortsit. Yhdistin niihin Orsayn turkoosin paidan tuoman hieman väriä asuun sekä Globalin mustat ballerinat. Yritin sisäänajaa näitä ballerinoja Lissabonin reissuamme varten, joten käytin niitä aika paljon ennen matkalle lähtöä. Sisäänajo onnistui melko hyvin, vaikka onnistuinkin hankkimaan itselleni mojovat rakot viimeisenä iltana Lissabonissa näitä ballerinoja käyttäessäni.


Tämä viime kesänä Kreetalta hankittu nahkalaukku oli viime kesän suosikkilaukkuni. Olen käyttänyt sitä aika paljon myös tänä kesänä, sillä laukun väri mahdollistaa sen yhdistämisen monenlaiseen eri asuun. Lisäksi se on todellinen tilaihme, eli kätevä myös reissun päällä!

Olimme vasta puoli yhden aikaan yöllä perillä täällä Oulussa, sillä matkanteko venyi. Jäimme yöksi hotelliin, mutta olen jo tähän aikaan hereillä sen vuoksi, että matkakumppanini päätti aloittaa kolistelun jo puoli kahdeksalta. No, täytyy yrittää nukkua autossa, sillä tämä unimäärä ei kyllä minulle riitä!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Reissusta reissuun!

Palasin eilen illalla Lissabonista ja nyt olen suuntaamassa Oulun kautta Lappiin muutamaksi päiväksi. Sen jälkeen olisi tarkoitus palata Rukan kautta takaisin kotiin. Niinpä eilinen ilta ja lisäksi tämä aamu on sujunut hyvin pitkälti matkalaukkua purkaen ja uudelleen pakaten sekä pyykkiä pesten. Ehdin myös hakea kirjastosta lisää lomalukemista!


Portugalin reissu oli todella onnistunut ja kirjoittelen siitä teille myöhemmin enemmän! Nyt täytyy kuitenkin lähteä ajelemaan kohti Oulua! Palaillaan siis paremmalla ajalla!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Paikka auringossa!

Sain heinäkuun ensimmäinen päivä ilouutisia, sillä pääsin opiskelemaan  yliopistoon! Kevät meni aika lailla pääsykokeeseen luki essa ja muutenkin valmistautuessa, mutta uurastus todellakin kannatti! Minulla on jo yksi korkeakoulututkinto, joten ensikertalaiskiintiön vuoksi sisäänpääseminen oli enemmän kuin epävarmaa. Tein myös kuusipäiväistä työviikkoa samalla kun luin valintakokeeseen, mutta tsemppauksella sain mielestäni luettua ihan hyvin kumpaakin aineistoa. Kuulin tästä aikataulustani epäilyjä, mutta  hyvällä aikataulutuksella ja oikealla asenteella ehdin mielestäni lukea ihan riittävästi. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka olen aina ollut hyvä koulussa, en ole koskaan aikaisemmin todella opiskellut niin paljon kuin tänä keväänä! Luin kummatkin valintakoeaineistot varmasti kymmenen kertaa ja tein toisesta aineistosta vielä kasan tehtäviä siihen päälle. Kummasti tällainen vanhakin koira oppii uusia temppuja, vaikka aikaisemman koulu-urani perusteella olin tottunut lukemaan koealueen kerran läpi ja silti pärjäämään hyvin.


Tuo heinäkuun ensimmäisen päivän aamu alkoikin mikahäkkis-tuuletuksella, sillä ryntäsin heti herättyäni koneelle tarkastelemaan tuloksia.
Pääsin ensimmäiseen vaihtoehtooni ja pisteitä tutkiessani totesin niiden riittäneen myös moneen muuhun vaihtoehtooni.Vähän kyllä jännittää, mitä syksy tuo tullessaan, sillä aion tehdä töitä yhtä aikaa opintojeni kanssa. Se on varmasti rankkaa, mutta uskon opiskelun ja työnteon olevan myös hyvää vastapainoa toisilleen. Toivon myös saavani hyväksiluettua joitakin opintoja aikaisemmasta tutkinnostani.


Illalla oli tietenkin pakko hieman juhlistaa tulevaa yliopistouraani. Niinpä suuntasin jo toisen kerran saman viikon aikana Salutorgetiin, tosin tällä kertaa syömään. Istuimme ensin parin tunnin ajan terassilla ja nautimme asiaankuuluvasti aluksi lasilliset kuohuvaa. Olin kuitenkin niin täpinöissäni, etten muistanut ottaa kyseisestä tilanteesta edes kuvaa. :D


Salutorgetissa minun täytyy aina nauttia alkupalaksi Toast skagen, sillä se on minusta todella herkullista siellä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Pääruoaksi valitsemani nieriä tosin ei ollut oikein onnistunut, mutta jälkiruoka oli onneksi hyvää. Sen sijaan tee oli aivan liian pitkään hautunutta, eli todella kitkerää. Kaiken kaikkiaan ilta oli kuitenkin onnistunut!

Vaikka olen jo yli viikon ajan sulatellut tätä uutista, ei se ole vieläkään ihan kunnolla iskostunut päähän. Jännittävää, kun ei oikein yhtään tiedä, mitä on luvassa! Vähän jännittää, olenko ainoa ikäloppu vuosikurssillani. :D

Onko joukossa muita opiskelun aloittavia? :)

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Iltapäivätee Salutorgetissa

Kirjoittelin aikaisemmin tänä vuonna iltapäiväteestä Kämpissä ja tällä kertaa ajattelin kertoa Salutorgetin iltapäiväteestä! Olin jälleen liikkeellä serkkuni kanssa ja jälleen kerran aloitimme iltapäiväteemme lasillisella kuohuvaa.


Valitsin teeksi Söderblandning-teen, joka oli minusta todella hyvän makuista. Kuulin myös ensimmäistä kertaa, että tätä teetä olisi saatavana myös vihreänä versiona. Olen aina juonut (niin kuin tälläkin kerralla) mustaa Söderblandningia, mutta tällä kerralla opin, että sitä saa myös vihreänä.


Tarjottavista pidin erityisesti skonsseista, jotka olivat parempia kuin Kämpissä. Myös skonssien täytteet olivat herkullisia. Kokonaisuutena pidin ehkä kuitenkin enemmän Kämpin tarjottavista, mutta hinta-laatusuhteeltaan Salutorget vie silti voiton. Salutorgetin iltapäiväteen hinta oli nimittäin huomattavasti Kämpin vastaavaa edullisempi. Tulen varmasti vielä joskus uudelleen!

Ilta jatkui Kämpin terassilla, sillä lomalla on aikaa hummailla kaupungilla ihan eri tavalla kuin arkena. Aika virkistävää!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Aamupäivä Porvoossa


Viime viikolla tein ex tempore -reissun Porvooseen. Miehellä nimittäin oli siellä yksi työkäynti, joten minä päätin  hypätä hänen kyytiinsä ja viettää aamupäivän Porvoossa. Saavuimme paikan päälle jo ennen yhdeksää, joten päätin aloittaa Porvoo-päiväni aamuteellä Café Cabriolessa. Vanhan kaupungin liikkeet aukesivat vasta kymmeneltä, joten teehetkeni jälkeen päätin suunnata vielä Sokokselle. Tein sieltä yhden löydönkin; ostin nimittäin elämäni ensimmäisen kashmirneuleen!


Tuhlattuani pienen omaisuuden Sokoksella, suuntasin vanhan kaupungin liikkeisiin. Eniten innostuin Skafferin teevalikoimasta ja teinkin siellä muutamia ostoksia. Muuten lähinnä tyydyin katselemaan kauppojen tarjontaa, sillä se ei ihan ollut minun tyylistäni. Kuljeskelin myös joen rantaa pitkin ja nautin kauniista päivästä.


Ennen kuin mies sai työasiansa hoidettua, suuntasin vielä Paahtimoon. Olin kuullut kehuja heidän kaakaoistaan, mutta päätin säästää kaakaot toiseen kertaan. Päivä oli nimittäin sen verran lämmin, että join mieluummin jotain kylmää kuin kuumaa. Paahtimon laivaterassi oli aika hieno ja lueskelinkin siinä tovin. Uskon, että paikka on todella tunnelmallinen myös talvella!


Olisi ollut mukavaa käydä syömässä Porvoossa, mutta tällä kertaa aikataulu ei sallinut sitä. Koska myös eräs ystäväni haluaa käydä Porvoossa katsomassa lastenvaatteita, puhuiimme alustavasti, että juhlistaisimme samalla reissulla myös hänen 30-vuotissynttäreitään. Saatan suunnata Porvooseen näin ollen vielä myöhemmin tänä kesänä!


tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesäpäivä Helsingissä

Tällä kertaa esittelen teille Dorothy Perkinsin sini-valkoisen raitatrikoomekkoni, jonka ostin keväällä Zalandosta. Koska kyseinen kesäpäivä oli aika tuulinen, yhdistin siihen myös S. Oliverin mustan liehukkeeni sekä mustat nahkaballerinani. Koska kerrankin minun ei tarvinnut raahata koko omaisuutta mukanani, otin käyttöön Kreetalta ostamani punaisen pikkulaukun.


Ajattelin muuten ottaa tämän mekon mukaan myös Portugaliin, mutta  yhdistää siihen ballerinojen sijaan valkoiset tennarit. Vastustin pitkään tennarit ja mekko -tyyliä, mutta olen nyt hieman alkanut lämmetä sille. Sitä paitsi kokemukseni mukaan mustat ballerinat etelässä ovat aika hiostava ratkaisu, joten senkin vuoksi kevyet kesätennarit saattavat olla Lissabonissa järkevä ratkaisu.

Tämä päivä oli rento, sillä kävin äitini ja Lenitan kanssa pitkällä kävelyllä. Kävimme muun muassa Café Torpanrannassa lounaalla, sillä sinne myös koirat ovat tervetulleita. Torpanranta onkin sen vuoksi ollut yksi vakiopaikoistamme  yhdessä Lenitan kanssa, vaikka mielestäni heidän ruokatarjontansa ei ole kovin kaksinen eikä teevalikoimakaan ole ihan minun mieleeni.


Jos kahvilan valikoima ei ihan miellyttänyt minua, löytyi jätskikiskalta onneksi mieluinen jälkiruoka. Ostin nimittäin tämän kesän ensimmäisen irtojäätelön! Pidin jäätelön hintaa todella kalliina, mutta olin tyytyväinen vohvelin makuun samoin kuin pallon kokoon. Sanoisin näin ollen, että hinta-laatusuhde oli kohdillaan!

Huomenna menen muuten pankkiin hoitamaan asuntolaina-asioita ja ylihuomenna aamulla puolestaan suuntaan Lissaboniin! Pitää jo tänään aloittaa pakkaamista, jotta ehdin pestä vielä pyykkiä, mikäli tarvetta on.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Lomasuunnitelmia

Heinäkuu on täällä ja on aika esitellä omia lomasuunnitelmiani! Olen jo muutamana vuotena saanut nauttia pitkästä ja palkallisesta kesälomasta. Se tuntuu luksukselta verrattuna niihin kesiin, jotka vietin töitä tehden. Tosin minulla on kyllä huikean hauskoja muistoja kesätyöajoiltani, mutta siitä huolimatta tämä loma tuntuu ihan mahtavalta!

Viime kesänä olimme mieheni kanssa molemmat kahdeksan viikkoa yhtä aikaa lomalla. Valitettavasti miehelläni ei ole tänä kesänä ollenkaan lomaa, joten emme pääse ollenkaan yhteiseen reissuun. Aiomme kuitenkin ainakin mökkeillä yhdessä ja mahdollisesti tehdä myös viikonloppureissun Tampereelle. Haluaisin myös pistäytyä Lintsillä, sillä viime kesän Lintsi-päivä oli todella hauska!


Tämän viikon lopussa minä lähden äitini kanssa Lissaboniin reissuun. Olemme saaneet sinne jo hyviä ravintolasuosituksia, mutta muuten meillä ei ole oikein mitään suunnitelmia. Olemme yleensä miettineet vasta paikan päällä, mitä teemme. Ajattelin kuitenkin vielä lähipäivinä vähän googletella, mitä Lissabonissa kannattaisi tehdä. Vinkatkaa ihmeessä, jos teillä on jotain ideoita!

Lissabonin jälkeen olisi tarkoitus käydä Lapissa. Siellä on tarkoitus lähinnä rentoutua ja viettää aikaa sukulaisten kanssa. Paluumatkalla aikomuksenamme on kuitenkin pistäytyä Kuusamossa ja käydä ehkäpä päivävaelluksella. Mietimme alunperin Pientä Karhunkierrosta, mutta epäilen vähän, ettei se välttämättä ole paras vaihtoehto kahdelle aloittelijalle. Täytyy miettiä jotain toista helppoa vaellusreittiä. luin että Pienestä Karhunkierroksestakin voi käydä lyhyemmän version. Vaellukselle lähteminen riippuu myös keleistä; emme ole niin reippaita, että haluaisimme vaeltaa vesisateessa!


Jossain vaiheessa kesää haluaisin myös pistäytyä ystäväni kanssa Hangossa, sillä se on ollut meillä jokakesäinen traditio. Lisäksi haluaisin käydä myös Porvoossa moikkaamassa toista ystävääni. Kiirettä pitäää, sillä vapaita viikonloppuja ei ole kuin muutama enää jäljellä!

Lisäksi varasin Lissabonin reissun lisäksi itselleni lentoliput Pariisiin! Olen ollut siellä yhden kerran lähes 20 vuotta sitten ja lisäksi serkkuni on asunut Pariisissa jo jokusen vuoden. Niinpä päätin, että nyt lähden moikkaamaan häntä ja verestämään muistojani kyseisestä kaupungista. Vähän tosin jännittää, miten osaan vaatimattomalla ranskan kielelläni navigoida itseni lentokentältä kaupunkiin. Vaikka minulla onkin paikan päällä opas, vinkkejä Pariisista otetaan silti vastaan!


Kesän lopussa puolestaan häämöttää muutto! Ajattelin alkaa valmistautua siihen Pariisin matkan jälkeen, sillä pakkaamiseen menee tällä minun tavaramäärälläni paljon aikaa. Muuttolaatikoita pitää ostaa lisää ja yrittää karsia valtaisaa tavaramäärää hieman pienemmäksi. Yritämme myös päästä ottamaan mittoja uutta keittiötä varten jo ennen muuttoa, mutta katsotaan, onnistuuko se vai ei.


Mitä te aiotte tehdä kesällä? :)