maanantai 29. helmikuuta 2016

Helmikuun kulutetut

Taas on aika tarkastella, mitä tuotteita loppui helmikuun aikana! Niitä on mielestäni aika paljon - jälleen kerran. Joukossa on jälleen vanhoja tuttuja ja lisäksi muutama uusi kokeilussa ollut tuote.

Lumenen tuotteista sain kulutettua loppuun Matt Control -meikkivoiteen, josta on tullut todellinen luottotuotteeni! Käytin aikaisemmin Joe Blascon meikkivoidetta, sillä pidin sen peittävyydestä. Ostin tämän Lumenen meikkivoiteen ihan vain mielenkiinnosta, kun tuotetta löytyi myös nollasävyssä. Ajattelin sen toimivan hyvin arjessa, kun lopputuloksen ei tarvitse olla täydellisen peittävä. Yleensä nimittäin peittäväksi mainostettu meikkivoide ei ole omaan makuuni tarpeeksi peittävä. Tämä tuote oli kuitenkin poikkeus; se on peittävä ja silti ihanan ohut. Blascon meikkivoide jättää kasvot selkeästi meikatumman näköisiksi, mutta tämä Lumenen tuote jättää iholle minusta kuulaan ja luonnollisen pinnan. Ihana tuote!


Lumenen Gel Effect -sarjan kynsilakat eivät jostain syystä pysy erityisen hyvin omilla kynsilläni eikä tämä sävy numero 18, Hiekka hehkuu, ollut valitettavasti poikkeus. Fiksu oppisi kerrasta eikä aina ostaisi uutta saman sarjan lakkaa, mutta minusta tässä Gel Effect -sarjassa on kerrassaan mahtavia sävyjä!

Yotuelin All-in-one-hammastahna on ollut minulla testissä, sillä se on varsin hellävarainen hampaille, vaikka onkin tummentumia poistava ja hampaita kevyesti valkaiseva tahna. En ole ihan vakuuttunut tämän tuotteen tehosta, mutta saattaisin kyllä kokeilla vielä uudelleenkin.


Natusanin käsirasva on jo monivuotinen luottotuotteeni, jota parempaa käsirasvaa en ole ainakaan toistaiseksi vielä löytänyt. Se ei myöskään ole hinnalla pilattu ja löytyy marketista, mikä on iso plussa!

Samaan luottotuotesarjaan kuuluu Vihcyn dödö, johon tykästyin syksyllä. Tuote ei ole ihan täydellinen omiin tarpeisiini, mutta riittävän hyvä kuitenkin. Kaipaisin vielä aavistuksen parempitehoista dödöä, mutta toistaiseksi tämä on luottotuotteeni.

Lumenen Sensitive Touch -silmämeikinpoistoaineen pitäisi olla hellävarainen, mutta valitettavasti se hieman ärsyttää omia silmiäni. Lopputulos on omaan makuuni myös jokseenkin liian öljyinen, vaikka muuten tuote on hinta-laatusuhteeltaan oikein mainio. Koska luovuin hiljattain Vichyn vastaavan silmämeikinpoistoaineen käytöstä, on uusi luottotuote nyt hakusessa! Lumene ei ihan yltänyt tähän asemaan, joten etsintä jatkuu vielä.


Yotuelin perustahnan ostin jo yli vuosi sitten ja se on ensimmäinen Yotuelin tahna, johon tutustuin. Tahna ei ole minusta mitenkään ihmeellinen, vaikka sen luvataankin poistavan tummentumia. Alun ahkeran käytön jälkeen siirryin aiemmin mainitsemaani All-in-one-tahnaan, joten tämä on kulkenut mukanani lähinnä matkoilla ollessani.  Minun hampaistani se ei omasta mielestäni kyennyt poistamaan tummentumia, joten en välttämättä ostaisi enää uudelleen kyseistä tuotetta.

Bevitan rasva on yksi luottotuotteistani. Voide hoitaa ja imetytyy mielestäni nopeasti, mutta ei ole valitettavasti koostumukseltaan yhtä hoitava kuin Bepanthenin vastaava voide. Bevitan tuubi kuitenkin säilyy ehjänä minun käytössäni toisin kuin Bepanthenin pakkaus, jonka onnistun aina hajottamaan. Inhoan sitä, kun voide leviää pitkin kylppärin kaappia, joten suosin sen vuoksi Bevitaa.


Sephoran pionintuoksuisen suihkugeelin sain lahjaksi eräältä ystävältäni. Tuotteessa oli mielestäni ihan oikeaa pionia muistuttava tuoksu, joka ei ollut ollenkaan esanssinen. Voisin ostaa tätä uudelleen, sillä pioni on lempikukkani!

Lumenen Body Refresh -sarjan vartaloivoiteita olen käyttänyt jo muutaman tuubin. Minusta kyseessä on hyvä perustuote, jossa on varsin hillitty tuoksu. Voide imeytyy  nopeasti ja hoitaa ainakin minun ihoani ihan tarpeeksi.


Bright Now Vitamin C -sarjaan kuuluva heleyttävä silmänympärysvoide on ollut tähänastinen suosikkini silmänympärysvoiteista. Se on minusta kosteuttanut kuivaa silmänympärysihoani mukavasti. Luvattua ikääntymisen merkkien hidastavaa vaikutusta en osaa sen kummemmin kommentoida, mutta voisin kyllä ostaa tätä vielä uudelleenkin!

Mavalan kynsilakat ovat olleet mielestäni jokseenkin mummomaisia, mutta olen todennut niiden pysyvän kaikista parhaiten minun kynsissäni! Lisäksi Mavalalla on paljon kauniita värejä, joista tämä Adelaide on yksi suosikkini. Ostin tätä lakkaa jo uuden pullon ja lisäksi haaveilen vielä korallinsävyisestä Mavalan kynsilakasta!


Sain jouluna Dermosilin lahjapakkauksen, jossa on useita minikokoisia suihkugeelejä. Otin näistä ensimmäisenä testiin Energien. Suihkugeeli oli nimensä mukaisesti raikkaan ja energisen tuoksuinen; pidin siitä oikein paljon. Voisin hyvin kuvitella ostavani tätä isommassakin pullossa.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä loppui LV:n jalkavoide, jota löytyy aina yöpöydältäni yksi tuubi. Luottotuote ja varsin halpa tuote vielä!



lauantai 27. helmikuuta 2016

Varastojen tyhjennystä ja täydennystä

Helmikuu on omalla kohdallani ollut todellinen shoppauskuukausi! Kävimme tällä viikolla miehen kanssa IKEAssa ostamassa hieman sisustustavaroita kotiimme. Ylimääräinen makuuhuoneemme toimi aikaisemmin nimittäin kuntosalina, mutta nyt alkuvuodesta se muutettiin niin sanotuksi työhuoneeksi. Siirsimme sinne aikaisemmin olohuoneessa majailleen kirjahyllyn sekä nojatuolin makuuhuoneesta. Nyt päätimme vielä ostaa huoneeseen uuden maton sekä pari tyynyä. Muualle asuntoon ostimme hieman uusia viherkasveja, sillä edelliset olivat kuolleet. Toivottavasti nämä nykyiset säilyvät vähän paremmin hengissä!


Tarkoitus oli ostaa myös paperivalaisin, mutta IKEAn tarjonta ei oikein miellyttänyt. Myös jokin muu kohtuuhintainen jalkalamppu sopisi, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Selailin eilen myös nettikauppoja, mutta en löytänyt mitään. Sen sijaan löysin Ellokselta meille uudet sohvatyynyt, joita emme myöskään löytäneet IKEAsta. Nämä tyynyt sopinevat myös uuteen asuntoomme, vaikka sohva menisikin muuton myötä vaihtoon.
Ellos Home Josefine-tyyny
Samalla kun tutustuin nettikauppojen sisustustavaroihin, eksyin tietenkin myös pitkästä aikaa Zalandon sivuille. Ihastuin ONLYn parkaan, mutta tajusin vasta tilauksen lähetettyäni sen olevan mustan sijaan tummansininen. Toisaalta tummansininen saattaisi tuoda ihan kivaa vaihtelua ainaisen mustan rinnalle.

Samaan tilaukseen eksyi myös muutama neule, sillä totesin ettei minulla ole kovin montaa neuletta. Tilasin myös yhden alennuksessa olleen mustan mekon, vaikka minulla on niitä jo aika paljon. Tässä mekossa oli kuitenkin aika mielenkiintoinen leikkaus, joten ajattelin kokeeksi tilata sen. Lisäksi ostoskoriini eksyi yksi pari trikoita treenaamista varten. Helmikuussa tosin treenit jäivät sairastelun ja muun kiireen vuoksi aika vähiin, mutta kohtahan on jo maaliskuu ja voi tsempata!

torstai 25. helmikuuta 2016

Huivien helmikuu!

Nyt minua itseänikin alkaa jo vähän huvittaa helmikuun huivishoppailut; huiveja on nimittäin kertynyt varmastikin viisi kappaletta! Olen mielestäni muuten hillinnyt shoppailuani aika hyvin, mutta huivit ovat selkeästi heikko kohtani.


Tärkein huiviostokseni pitkään aikaan on Balmuirin Highland scarf vaaleanharmaassa värissä. Pohdin tämän huivin ostamista aika kauan, kunnes vihdoin viime viikon torstaina päätin tilata sen. Tämä on ensimmäinen hieman laadukkaampi huivini ja täytyy sanoa, että olen siihen todella tyytyväinen. Huivin materiaali on ihanan pehmeää kashmiria ja sen väri on minusta todella kaunis. Onnistuin hankkimaan itselleni flunssan ja istun juuri tätä tekstiä naputellessani huivi kaulassa. Todella hyvä ja toivottavasti pitkäaikainen hankinta! Plussaa myös siitä, että toimitus oli todella nopea ja kaiken lisäksi yritys on suomalainen. :)


Ennen flunssan iskemistä kunnolla päälle, pistäydyin matkalla salille Lindexissä. Mieleeni oli nimittäin jäänyt kummittelemaan tuo harmahtava printtihuivi, jonka päätin hankkia itselleni. Samalla nappasin mukaan täysharmaan viskoosihuivin. Lindexin huivit ovat mielestäni todella hyviä hinta-laatusuhteeltaan, joten ostan niitä usein. Ehkä nyt huivikokoelmani on kuitenkin tarpeeksi iso vähäksi aikaa; eilen tosin karsin siitä muutaman huivin kirppiskasaan.


Meillä on nyt ystäväni kanssa projektina löytää pääkaupunkiseudulta hyvä itsepalvelukirppis, jossa mielellään saisi paljon tavaraa myytyä. Mitään varsinaisia merkkivaatteita kummallakaan ei ole tulossa myyntiin, mutta minä ainakin ajattelin myydä pari Longchampin laukkuani. Kaikki vaatteet ja tavarat ovat meillä kummallakin erittäin  hyvässä kunnossa. Harkitsemme tässä vaiheessa Kaivarin kanuunaa, mutta kirppis on mielestäni aika kallis ja olen hieman epäileväinen, menevätkö tavalliset vaatteet siellä oikein kaupaksi. Espoon Akselissa olen myös joskus myynyt vaatteita, mutta silloin myynti jäi aika pieneksi. Osaisiko joku blogiini eksyvä vinkata hyvästä peruskirppiksestä, jota kannattaisi kokeilla? :)

maanantai 22. helmikuuta 2016

Sama mekko, kaksi eri asua

Ostin joulun jälkeen alennusmyynneistä tämän Espritin mustan trikoomekon, josta on muodostunut tämän talven luottovaatteeni! Mekko sopii niin arkeen kuin aavistuksen fiinimpäänkin tilaisuuteen ja sitä pystyy muuntelemaan asusteilla - viimeaikoina lähinnä erilaisin laukuin ja huivein! Niinpä ajattelin yhdistää tähän postaukseen pari asua, jotka ovat rakentuneet mekon ympärille.

Kävimme viime viikolla jälleen yhdessä lainaneuvottelussa pankissa. Yhdistin mekkoon Unisan saappaat, Furlan pinkin laukun ja lisäksi Lindexin huivin. Hiukset puolestaan sitaisin poninhännälle ja sen jälkeen vielä letille.


En aikaisemmin mitenkään pystynyt yhdistämään kultaisia ja hopeisia koruja samaan aikaan. Viime aikoina olen kuitenkin ottanut hieman rennomman asenteen sillä tavalla, että laukun metalliosat voivat olla eri väriset kuin ylläni olevat korut. En kuitenkaan vieläkään pysty käyttämään sekaisin kulta- ja hopeakoruja.


Toinen asu on puolestaan eiliseltä. Tällä kertaa yhdistin mekkoon harmaan huivin, jonka olen muistaakseni ostanut myös Lindexistä. Leikkaan aina huiveista kaikki laput pois, joten en voi olla asiasta aivan varma. Ostin tämän huivin muistaakseni loppukesästä, mutta käytin sitä vasta nyt ensimmäistä kertaa.

Saappaat ovat jälleen kerran Unisan mallistosta, mutta laukku on Longchampilta. Käytin sitä pari vuotta sitten todella ahkerasti, mutta harmistuin, kun  huomasin laukun takakappaleessa kulumajälkiä. Laukku on strutsinnahkaa eikä ollut mitenkään halpa, joten minua harmittaa se, että se on normaalissa käytössä kulahtanut noinkin paljon.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Arjen hetkiä


Taas alkaa yksi viikko olla kasassa! Joulun jälkeen tuntuu, että olen ollut menossa lähes kaikki viikonloput, jolloin ne aina hujahtavat ohi ihan hetkessä. Tämä viikonloppu oli jälleen kerran varsin kiireinen, mutta ehkäpä se ei haittaa. Ihan mukavaa, että on tekemistä ja etenkin sosiaalista elämää. Jossain vaiheessa ennen joulua minusta nimittäin tuntui siltä, etten ehdi tehdä muuta kuin töitä, ja ainoat vapaat hetket kuluivat kotona akkuja lataillessa.


Loppukeväästä on tulossa taas todella työntäyteinen, joten silloin vapaa-aika on jälleen kortilla. Tällä viikolla olen tehnyt ihan normaaliin tapaan töitä, mutta muuten arkeen on mahtunut hieman tavallista enemmän lepohetkiä. Olen yrittänyt nauttia niistä parhaani mukaan samoin kuin aurinkoisista päivistä. Tällä viikolla olen muun muassa nauttinut jälleen kerran yhdestä tulppaanikimpusta sekä tietenkin teestä. Olen nimittäin joulun jälkeen innostunut Nordqvistin Hillapilvi-teestä, jota olen juonut nyt joka päivä useamman kupillisen. Suosittelen lämpimästi! :)


Olimme eilen töiden jälkeen miehen äidin luona syömässä, tänään puolestaan näin kollegoita ja kävin vanhemmillani kylässä. Nyt pitäisi jaksaa vielä silittää uudet verhot olohuoneeseen ja mahdollisesti järjestellä työhuonettakin uuteen uskoon!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Hyvän palvelun ylistys

Kun vietimme ystäväni A:n kanssa tammikuussa myöhäistä joulua, kävi niin, että Villeroy & Bochin kynttilänjalkani hajosi. Unohdin nimittäin tumpelomaiseen tapaani vahtia kynttilöitä, jolloin ne pääsivät palamaan liian mataliksi. Näin minulle on käynyt ennenkin, mutta tällä kertaa toinen kynttilänjaloistani sanoi sopimuksen irti. Siitä nimittäin lohkesi iso pala irti ja kynttilänjalasta tuli käyttökelvoton.


Seuraavana päivänä etsiessäni uutta samanlaista tilalle, totesin, ettei kynttilänjalka taida olla enää myynnissä ollenkaan. Päätin kuitenkin laittaa Suomen Villeroy & Bochille viestiä ja kysyä, olisiko heidän kauttaan kynttilänjalkaa vielä saatavana. Koska olen ostanut kynttilänjalkoja alunperin kaksi kappaletta, olisin huonoimmassa tapauksessa joutunut ostamaan kaksi kokonaan uutta kynttilänjalkaa. Malliston tämänhetkiset kynttilänjalat eivät olleet minusta yhtä nätit kuin nämä omani, joten myöskään sen vuoksi en ollut erityisen innoissani uusien kynttilänjalkojen ostamisesta.


En pitänyt yllä suurta toivoa uuden kynttilänjalan saamisesta vanhan tilalle, sillä en yhtään tiennyt, koska mallisto oli poistunut valikoimasta. Suureksi ilokseni Villeroy & Bochilta kuitenkin ilmoitettiin, että vaikka kynttilänjalkani on jo poistuva malli, pystyvät he kuitenkin tilaamaan minulle vielä uuden kappaleen Saksasta. Palvelu oli todella nopeaa ja ystävällistä, joten halusin ehdottomasti kertoa siitä vielä täällä blogissanikin. Minulla on aika paljon kyseisen merkin astioita ja aion kyllä ehdottomasti ostaa niitä jatkossakin! Parasta on se, että uusi kynttilänjalka saapui viikossa Saksasta myymälään ja on nyt valmiina asuntomme ensinäyttöä varten!

torstai 18. helmikuuta 2016

Asuja ja asuntoja

Sunnuntaina suuntasimme miehen siskon luokse vierailulle. Päätin pukeutua aika rennosti niin kuin kuvastakin näkyy. Ostin jo monta vuotta sitten tämän Gina Tricot'n hameen, vaikka en yleensä pidä printtikuviosta. Jokin tässä hameessa vetoaa minuun, sillä käytän sitä aika usein talvisin. Yhdistin siihen Terra Novasta löytämäni mustan trikoopaidan sekä kuvassa aika ryppyisen Longchampin laukun. Jalkaan iskin Biancon saappaat, joidne karvavuori pitää jalat lämpiminä myös pikkupakkasessa.


Asuntoasiat etenevät pikkuhiljaa siten, että minun asuntoni on nyt mennyt myyntiin. Vuokralaiseni haluaisi kovasti jäädä asuntoon, joten toivoisin jonkin sijottajan innostuvan ostamaan asunnon. Vuokralaisen kannalta on vähän harmillista, että asunto on ollut vuokralla vasta vuoden verran. Tarkoitukseni oli alunperin pitää sitä pidempään vuokralla, mutta tilanne on nyt muuttunut sen verran, että haluamme hankkia miehen kanssa uuden  yhteisen kodin jo hieman aikaisempaa nopeammalla aikataululla.

Välittäjä epäili minun asuntoni menevän kaupaksi noin parissa kuukaudessa, sillä kyseessä on vuonna 2013 valmistunut kaksio saunalla ja omalla pihalla. Miehen asunnon myynti tuskin sujuu yhtä nopeasti, mutta elättelemme silti toivoa, että olisimme jo kesällä uudessa kodissa. Miehen asunto ei ole vielä myynnissä, mutta toivomme saavamme sen myyntiin kuun vaihteessa. Ajattelin vaihtaa olohuoneeseen uudet verhot ja myös sisustaa niin sanotun työhuoneemme loppuun ennen sitä.

Uutta yhteistä asuntoa emme ole vielä löytäneet, mutta koska edes yhtä asuntoa ei ole vielä myyty, ei meillä ole vielä mikään kiire. Koska kriteerimme ovat aika kovat, ei kodin löytäminen välttämättä ole ihan helppoa. Uuden kodin etsinnän lisäksi tulossa on mahdollisesti muitakin aika isoja mullistuksia, mutta ehkäpä palaan niihin sitten, jos ne toteutuvat!

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Iltarientoja

Pistäydyin viime viikolla kampaajalla. Kaipasin hiuksiini aiempaa tuhkaisempaa sävyä, mutta toistaiseksi kampaaja koki parhaimmaksi vain kirkastaa jo olemassaolevaa säyvä. Aion kuitenkin kokeilla sävyn viilentämistä hopeatuotteilla, vaikka ei tässä vaaleassa sen kummemmin mitää vikaa olekaan.

Kaipasin hiuksiini enemmän kerrostetumpaa leikkausta tasapitkän sijaan. Kampaaja kuitenkin viisaasti neuvoi, että jos en jaksa föönata tai kihartaa hiuksiani aina pesun jälkeen, ei kerrostus näytä minun hiuksissani erityisen hyvältä. Niinpä luovuin tästä ajatuksesta, mutta hiuksiani kuitenkin leikattiin hieman eri tavalla kasvojen ympäriltä. Tässä kuvassa leikkaus tosin ei näy ollenkaan, mutta ehkäpä se tulee paremmin esille myöhemmissä asukuvissa!


Asusta voisin kertoa sen verran, että tämä Vilan mekko on ollut minulla jo pari vuotta, mutta olen käyttänyt sitä ainoastaan kaksi kertaa. Olen jo aikaisemmin kertonut pitäväni mustista mekoista, mutta tätä mekkoa ei ole jostain syystä tullut oikein pidettyä. Niinpä päätin ottaa vahingon takaisin, kun näin erästä ystävääni. Suuntasimme nimittäin lauantaina katsomaan erästä esitystä ja sen jälkeen vietimme viini-iltaa ystäväni uudessa kodissa. Tämä mekko oli tähän yhteyteen mielestäni juuri sopiva, sillä siinä on jotain jujua, mutta mekko ei kuitenkaan ollut liian juhlava tähän tilaisuuteen.

Yhdistin mekkoon jo vanhat tutut Unisan saappaat, joilla tiesin voivani tarvittaessa kävellä pidempiäkin matkoja. Koska asu oli muuten varsin synkkä, päätin piristää sitä Furlan pinkillä pikkulaukullani.

Syksyn tapaan keväästä on tulossa todella työntäyteinen. Niinpä onkin ollut sen vastapainona mukavaa ehtiä nähdä vähän enemmän ystäviä kuin syksyllä. Ensi viikonloppunakin on luvassa mukavaa yhdessäoloa, mitä odotan jo innolla! :)

maanantai 15. helmikuuta 2016

Illanistujaiset

Pistäydyin viikko sitten lauantaina ystäväni luona illanistujaisissa. Tiesin kyllä, että muut olivat suuntaamassa baariin tuolloin. Minun piti kuitenkin herätä sunnuntaina jokseenkin aikaisin, joten sen vuoksi päätin vain pistäytyä kylään hetkeksi. Niinpä asukaan ei ollut erityisen juhlava.


Olen todella ihastunut pari viikkoa sitten Lindexistä ostamaani huiviin, joten se päätyi myös tähän asuun. Toinen suosikkini on tuo Donna Karanin piparkakkuhelmainen hame, jonka ostin jo yli vuosi sitten Tukholmasta. Yhdistin asuun Reflexin mustan trikoopaidan sekä iki-ihanan Furlan clutchin, jonka sain joululahjaksi. Vähän tosin häiritsi, kun kynnet olivat kirkkaanpunaiset ja clutch pinkki, mutta ei ollut aikaa lakata kynsiä uudelleen. Tässä asukuvassa jalassani ovat Unisan saappaat, mutta juuri ennen lähtöä vaihdoin ne Pier Onen nilkkureihin.

Sellaista siis tällä kertaa, monta vaatekaapin kulmakiveä samassa asussa!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Guerlain Météorites Perles


Emme ehtineet ystäväni A:n kanssa vaihtaa joululahjoja ennen kuin vasta tammikuun lopussa! Olimme kumpikin todella kiireisiä joulukuussa, joten päätimme tuolloin suosiolla siirtää lahjojenvaihdon myöhempään ajankohtaan! Meille on viime vuosina muodostunut ihan huomaamatta tavaksi ostaa toisillemme kosmetiikkalahjoja, ja olenkin saanut A:lta monia sellaisia tuotteita lahjaksi, joita en todellakaan olisi itse raaskinut tai edes tullut ajatelleeksi ostaa itselleni.


Tällä kertaa paketista paljastui Guerlainin kulttituote, eli Météorites-puuterihelmet. A:n sanoin en voi olla vakavastiotettava bloggaaja, jos minulla ei ole tätä tuotetta! :D
Kultittituotteen aseman saavuttanut Météorites lanseerattiin jo vuonna 1987, eli samana vuonna kun allekirjoittanut syntyi! Puuterihelmethän ovat kokoelma monivärisiä helmiä, jotka tuovat iholle upeaa hehkua ja heleyttä. Malva kuulemma vangitsee valon, vaaleanpunainen tuo nuorekkaan heleyden ja keltainen valaisee sekä peittää punaisuutta. Helmet keventävät sävyjen intensiivisyyttä ja sekoittuvat harmonisesti täydellisen räätälöidyksi hehkuksi.


Minulla ei ole tainnut olla aiakisemmin muita Guerlainin tuotteita  yhtä luomiväripalettia lukuunottamatta, joten on ollut mielenkiintoista tutustua puuterihelmiin. Niissä on todella ihana tuoksu ja rasia on erittäin kaunis. Olen tosin huomannut, että rasian pinta tosin ainakin minun tahmatassuissani likaantuu jokseenkin helposti. Olen testaillut tuotetta nyt viikon ajan, mutta en ihan vielä osaa sanoa, mitä mieltä olen siitä, tuovatko puuterihelmet kasvoilleni hehkua vai eivät. En ole mikään mestarimeikkaaja, joten taitavammissa käsissä lopputulos saattaisi olla ihan erilainen kuin minun tekemänäni. Puuterihelmet tuovat joka tapauksessa ripauksen luksusta arkeen, joten pelkästään jo sen puolesta niitä on ihanaa käyttää! Toistaiseksi olen lisännyt niillä hehkua lähinnä poskipäille ja nenävarteen, mutta ehkäpä rohkaistun pian tekemään muitakin kokeiluja!

Miten te käytätte puuterihelmiä, jakakaa vinkkejä! :)

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Jännittäviä aikoja!

Huh, arki on tällä hetkellä melkoista pyöritystä! Työasiat työllistävät aika paljon ja lisäksi myös uuden kodin etsintä jatkuu. Tänään olimme jo ensimmäisessä lainaneuvottelussa, sillä pyrimme jo hyvissä ajoin kartoittamaan tilannetta. Uutta kotia ei ole vielä löytynyt, mutta eiköhän se jossain vaiheessa tule vastaan!  Olisi ihan mahtavaa, jos käytännön asiat järjestyisivät siten, että pystyisimme muuttamaan uuteen kotiin jo ennen kesää! Vähän tosin epäilen, että realistisempi aikataulu on päästä muuttamaan tämän vuoden loppuun mennessä. Haaveita kuitenkin pitää olla!

Olen viime vuosina muuttanut parin vuoden välein - viimeksi vuosi sitten keväällä. Uusi muutto ei erityisesti houkuttele, mutta toisaalta on ihanaa päästä sisustamaan uutta yhteistä kotia. Tällä hetkellä meidän kotimme on nimittäin kokoelma minun ja miehen kalusteita. Uuteen kotiin olisi tarkoitus hankkia ainakin uusia tauluja ja ainakin uusi kirjahylly. Hieman asunnon koosta riippuen saatamme joutua ostamaan myös uuden sohvan ja ruokapöydän, mikäli olohuone- ja ruokailutila ovat huomattavasti nykyistä pienemmät.

Mies on viime aikoina ahkerasti laittanut nykyistä kotiamme myyntikuntoon. Meillä oli aikaisemmin yhdessä  ylimääräisessä huoneessa kuntosali, mutta nyt painot sun muut vempeleet on myyty pois ja huone maalattu uudelleen. Huoneesta tulisi ihan loistava pukeutumishuone, mutta näin juuri ennen muuttoa ajattelimme ennemminkin sisustaa siitä työhuoneen. Ennen näyttöjä haluaisin myös raikastaa olohuonettamme uusilla verhoilla, joita olemme etsineet kesästä asti. Sopivia ei ole kohtuuhinnalla kuitenkaan tullut vielä vastaan emmekä viitsisi tässä vaiheessa hankkia mitään kovin kalliita verhoja, jos ne eivät sitten sovikaan uuteen kotiin. Osa sohvatyynyistä on myös aika lailla tullut tiensä päähän, joten niitäkin olisi mukava uusia. Lisäksi ajattelimme hankkia pari uutta viherkasvia; uskollisesti minun (huonossa) hoidossani vuodesta 2009 asti pärjännyt palmuvehka nimittäin yhtäkkiä otti ja kuoli pois.

Piristin harmaata viikkoa tulppaaneilla!

Näin uuden vuoden kunniaksi olen syksyn kiireiden jälkeen ilokseni pystynyt ottamaan hieman enemmän aikaa myös ystävien näkemiseen. Se tuntuu hyvältä vastapainolta kaikelle muulle kiirelle. Treenaaminen tosin kärsii, kun arkipäivien vapaat hetket ja viikonloput ovat täynnä menoa. Sunnuntaina tosin ajattelimme ottaa ihan rauhallisesti kotona, sillä myös miehen viikko on ollut varsin hektinen. Ensi viikolla jatkamme asuntoasioiden selvittelyä; laitoin juuri omaan pankkiini kyselyä lainaneuvottelusta.

Onko joku muu etsimässä uutta kotia? :)

maanantai 1. helmikuuta 2016

Kevättä kohti!

Tyttöjen ilta venähti jokseenkin pitkäksi, joten sunnuntaiaamuna kului hetki jos toinenkin ennen kuin jaksoin nousta ylös sängystä. Koska oma fiilis oli jokseenkin nuutunut, päätin piristää kokonaisuutta uudella huivilla. Ostin tämän huivin täysin heräteostoksena lauantaina, kun poikkesin töistä tullessani Lindexillä. Minulla on huiveja enemmän kuin riittävästi, mutta en kerta kaikkiaan voinut vastustaa tätä keltaista yksilöä. Sitä paitsi olen tulevaa muuttoa silmälläpitäen käynyt jälleen kerran läpi kaappien sisältöjä ja saanut kasattua jo yhden IKEA-kassillisen verran tavaraa kirpparille.


Olen viime vuosina muuttanut parin vuoden välein, joten olen pakostakin hankkiutunut ylimääräisestä tavarasta eroon. Jokaisen muuton kohdalla olen kuitenkin todennut, että vieläkin nurkista löytyy paljon sellaista, mille ei enää ole käyttöä. Vaatekaapin olen jo aikaisempina vuosina käynyt läpi aika hyvin, mutta tällä kertaa laitoin vielä muutaman neuleen kirppiskasaan. Lisäksi tyhjensin keittiön kaapeista aika ison määrän muumimukeja. Keräsin niitä jossain vaiheessa, mutta mukit ovat jääneet varsin vähäiselle käytölle. Niinpä säästin itselleni niitä ihan vain muutaman ja myin loput eteenpäin. Karsin keittiöstä myös muttamia muita astioita kiertoon, vaikka edellisessäkin muutossa vähensin astioitani todella paljon. Omassa asunnossani on todella ihana ja tilava keittiö, mutta tässä miehen asunnossa tilaa on huomattavasti vähemmän. Toivonkin, että seuraavan yhteisen kodin keittiö on isompi! Astioita meillä tosin on ihan riittävästi, mutta olisi mukavaa saada ne kaappeihin hieman nykyistä väljemmin. Aion myös täydentää Teema-sarjaamme parilla ruokalautasella, sillä niitä meillä on ainoastaan neljä.

Asussa näkyy uuden huivin lisäksi myös Espritin musta neulemekko, jonka ostin aikaisemmin tammikuussa alennusmyynneistä. Yhdistin kokonaisuuteen luottosaappaani Unisalta sekä Louis Vuittonin laukkuni. En jaksanut laittaa hiuksia taaskaan mitenkään muuten kuin koristamalla poninhännän rusetilla!